Se on menoa nyt

Vilja, neiti neljävuotias, on kärttänyt kynsilakkaa viime vuoden juhannuksesta. Silloin, kun en suostunut, yritti tyttö värjätä kynsiään värikynällä. Väsytystaistelu on jatkunut siitä asti ja vuoden ajan olen jaksanut vastustaa ja vastata kysymykseen "miks mie en, kun kerran kaikki muutkin?". Myönnän olevani tiukkis tietyissä asioissa ja tää on yks niitä, etten laita lapsiini kemikaaleja yhtään enempää kuin on pakko. Vaan joustettavakin on ja nyt tultiin siihen pisteeseen, että vuoden yritys oli pakko palkita. Sovittiin siis, että täksi juhannukseksi saa kynsilakkaa. Lisäsin tämän ostoslistaan, koska äiti on viime aikoina värjännyt kynsiään (ja hiuksiaan) lähinnä vain sinisellä, oranssilla tai vihreällä - riippuen aina siitä, mikä sävy on meneillään leikkimökin maalauksessa. Ja tänään oli sitten totuuden hetki, kun Vilja ja Toni kävivät Prismassa. Vilja oli tomerasti tiedustellut, että missäs täällä on se naisten osasto ja niin isä ja tytär pääsivät yhdessä valitsemaan sopivaa lakkaa kynsiin. Viljan onni oli siinä, että pääsi ostoksille iskän kanssa - mie kun olisin ostanut jotain kymmenen kertaa vaaleampaa väriä... Ja voi onnen määrää, kun sitten lakattiin sekä sormet että varpaat :) Mie kauhistelin, että tyttö vanheni heti puolella, mutta Toni totesi vain, että "Tuon ku olisi tiennyt, niin olisi pitänyt ostaa kahta eri sävyä. Se on menoa nyt!"